Kajaanin linnaa ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1604 Ruotsin valtakunnan koillisosan turvaksi. Nyt 400 vuotta myöhemmin linna on venäläisten räjäyttämä raunio keskellä Kajaanin kaupunkia, tarkemmin sanoen keskellä Kajaanin jokea.
Linna on oleellinen osa kajaanilaisten identiteettiä ja se onkin pääteemana kaupungin vaakunassa sekä paikallisen lätkäjoukkueen logossa.

Linna räjäytettiin ilmaan jo 1700-luvulla ja sen jälkeen kaupunkilaiset ovat ainakin tarinoiden mukaan käyneet hakemassa raunioista talojensa perustuksiin kiviä. Tämän kaikin puolin madaltuneen linnan loisto on nyt kuitenkin palautettu Museoviraston toimesta, virtuaalisesti.
Unityn pyörittämä 3D-malli linnasta on toteutettu takavuosien first person shootereista tutulla konseptilla, sekä käyttöliittymän että grafiikan tason suhteen. Laadullisesti ollaan suurinpiirtein Quaken ja Gears of War 3:n välimaastossa, eli näyttää selaimessa hyvältä.

Nykyiset rauniot ovat näkemisen arvoinen kohde myös luonnossa, jos kulmilla sattuu pyörimään. Itse suhtaudun paikkaan tietysti korostetun nostalgisesti.
Lapsena leikimme joen keskellä olevissa raunioissa salaa vanhemmiltamme, koska vaarallinen ja kielletty paikkahan se oli. Tämä ei ole kuitenkaan niin paha juttu kuin miltä kuulostaa – linnasaaren ja raunioiden yli on vedetty komea auto- ja jalankulkusilta jota pitkin pääsee kulkemaan melko kätevästi kohteeseen. Jossain muussa kaupungissa ei olisi tullut välttämättä mieleen vetää kulmakunnan komeimman nähtävyyden yli autotietä (tämä tapahtui tosin jo vuonna 1937).
Myöhemmin heittelin linnasaaresta uistinta ja taisinpa juoda siellä kyllä joskus jonkun kaljankin. Ainakin vastarannan puistikossa. Sekä suhasin sitä hemmetin siltaa pitkin lukemattomia kertoja.
Kajaaninlinna.fi -verkkosivustolla kerrotaan Kajaanin linnan rakentamisesta ja elämästä linnassa. Lisäksi sivustolle on koottu tietoa linnan korjaamisesta ja restauroinnista.