Olen kirjallisuuden sekakäyttäjä ja tulin kokeilleeksi taas vaihteeksi vähän kovempaa kamaa, sitä keltaista. Tammen keltaisesta kirjastosta valikoitui luettavaksi Günter Grassin opus Kellosammakon huuto. Ensikontakti Grassiin ja sopivan paksun näköinen nide, joten ei muuta kuin lukemaan…
Romaanin päähenkilöinä seikkailevat kaksi toisensa löytävää iäkkäämmänpuoleista leskeä. He keksivät Danzigissa kävellessään oivan liikeidean: saksalais-puolalaisen sovintohautausmaan. Hautausmaa on saksalaisille, jotka joutuivat aikoinaan muuttamaan pois Danzigista maailmansodan melskeissä. Ideasta poikii projekti, joka kerää ympärilleen lisää yritteliästä väkeä ja joka alkaa sittemmin karata lapasesta.
Pahus vieköön, kirja on periaatteessa kiinnostava, mutta mikään mukaansatempaava lukuromaani se ei ole. Pieniä rasitteita ovat mm. tarinan kuljettaminen muistiinpanoja purkavan kertojan kautta, murtaen puhutun saksankielen suomennos ja yleinen kielellinen vaikeaselkoisuus. Saksan ja Puolan (sekä Liettuan) historia sekä tähän liittyvät ihmiskohtalot ovat toki yleissivistävää asiaa.
En kuitenkaan voinut heittää kirjaa kesken, koska olinhan lukenut sitä jo runsain mitoin. Jos kirjan jättäisi kesken, niin jo käytetty aika ja tarmo menisivät hukkaan. Tämä on klassinen uponneiden kustannusten harha. Investointia pitää jatkaa, vaikka objektiivisesti tarkasteltuna siinä ei ole järkeä. Mitä enemmän on edetty ja mitä enemmän on panostettu, sen kovempi on jatkamispaine – vaikka viisainta olisi puhaltaa peli poikki ja suunnata ajatukset muualle.
Ajatusharha-asiantuntija Rolf Dobellin mukaan syynä on ihmisten pyrkimys johdonmukaisuuteen, jonka kautta viestimme uskottavuutta. ”Ristiriidat ovat kauhistus: Jos päätämme keskeyttää projektin, aiheutamme ristiriidan: myönnämme ajatelleemme ennen eri tavoin kuin nyt. Järjettömän projektin jatkaminen lykkää tuskallisen tosiasian myöntämistä.”
Dobelli kehottaakin bongaamaan uponneiden kustannusten harhan ajoissa. Kun seuraavan kerran kuulet jotain tämänkaltaista, tiedät mistä on kyse: ”Olen käyttänyt näihin opintoihin jo kaksi vuotta…”, ”Oleme ajaneet jo niin pitkälle…” tai ”Olemme uhranneet tässä sodassa niin monta sotilasta, että olisi virhe antaa periksi nyt…”
Nyt aion ottaa edes pienen osan menetetyistä kustannuksista takaisin ja suuntaan lähipäivinä divariin kirjankierrätysreissulle. Kirjallisuuden nobelisti kelvannee hyvin myös paluusuuntaan.