Kävin juuri Valtion taidemuson ja Museoviraston järjestämillä valtakunnallisilla Museoalan Teemapäivillä ja pidin siellä esityksen kollegan kanssa.
Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi parisensataa museoalan edustajaa ympäri Suomea ja olipa mukana muutama kansainvälinenkin puhuja, mutta tämä kirjoitus ei koske heitä.
Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostetin pitämän loppupuheenvuoron aikana minulle lopultakin muodostui mielikuva museoalan toimijasta vuonna 2013:
- Ei koske edes viiden metrin seipäällä Twitteriin tai Facebookiin…
- …ja blogitkin aiheuttavat vain ongelmia.
- Pitää Wikipediaa huuhaana, koska se ei ole täydellinen ja lähdeaineistossakin on puutteita.
Asiantuntijalle on tärkeää omata myös suljettava työhuone, jossa hän määrittelee maailmasta eristäytyneenä tarvittavat palvelut ja niiden laadun. Ja jos siellä museoissa ei näy asiakkaita, se on markkinoinnin ja viestinnän vika (pitkälti siitä syystä että markkinointi käyttää avoimella otteella Twitteriä ja Facebookia).
No, vitsi vitsi! Vai onko? Museoiko museoväki itse itsensä?
Hyva kirjoitus. Vaan eiköpähän kyseessä ole vain sukupolvenvaihdos museoissa? Uusi polvi, uudet tavat?