Computers, brilliant!

Kuva: Flickr/Carlo Ascani (CC BY-NC-SA 2.0)
Kuva: Flickr/Carlo Ascani (CC BY-NC-SA 2.0)

Miksi rakastan tietokoneita? Näen kehnoimmassakin rakkineessa aina sen potentiaalin. Siinä on aina mahdollisuuksia johonkin hienoon.

Joku muu näkee samaa esimerkiksi autoissa, mutta tietokonetta monikäyttöisempää vempainta on vaikeaa keksiä, sillä oikeastaan muut tuotteet kääritään nykyisin tietokoneen ympärille. Joskaan se ei ole aina järkevää tai tarkoituksenmukaista.

Itse aloin kaivamaan potentiaalia esiin Commodore 128D:llä ja rakastan ehkä tästä syystä edelleenkin tuon aikakauden koneita. Sekä niiden rajoitteita että mahdollisuuksia.

Nyt näen potentiaalia myös halvoissa rakentelijoiden laitteissa, kuten korttitietokone Raspberry Pi:ssä. Tai toisaalta yrityskäytöstä poistetussa kolmoskoneessamme, joka pyörii avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmällä ja raksuttaa taukoamatta SETI@home -laskennan parissa. Näinä aikoina haluni alieneiden signaalin löytämiseksi ei ole suinkaan vähentynyt. Potentiaalia tämäkin.

En kolvaa enkä pahemmin koodaakaan, vaikka pienissä määrin jälkimmäinen menettelee. Koneet ovat silti melkoisia työkaluja ja suunnittelun välineitä. Ja toimivat nykyisin myös entistä useammin päätteenä pilvessä sijaitseviin palveluihin. Kun data ja työkalut sijaitsevat käytännössä jonkun muun tietokoneella, ei omalta koneelta vaadita enää ihmeitä.

Keskeisin muutos onkin tullut verkottumisesta. Millainen olisikaan ollut Commodore-lapsuus, jos nykymallinen netti olisi ollut jo tuolloin läsnä? Ainakin pelipiratismi olisi savuttanut täysin kohtuuttomat mittasuhteet.

Myös verkko kehittyy, eikä aina hyvään suuntaan – se on koko ajan vähenevissä määrin anonyymi ja vapaa. Näitä piirteitä kannattaa arvostaa, vaikka lieveilmiöt ahdistaisivat. Omalta osaltani pyrinkin pitämään potentiaalin hyvään ja hyödylliseen, tai ainakin harmittomaan, toimintaan voitolla.

Seuraavaksi havittelenkin paluuta pitkälle menneeseen ja toivon vihdoin kykeneväni toteuttamaan tekstiseikkailu(peli)n, joka on ollut jo tovin muhimassa. Tietokoneet ovatkin ehkä parhaimmillaan meidän satunnaisten taivaanlannanmaalareiden käsissä. Aina löytyy hyvää potentiaalia hyödynnettäväksi ja hukattavaksi.

Vedätysmainontaa

Sisältömarkkinointikoulutuksesta tarttui mukaan uusi termi: prankvertising. Ilmiö on sinällään tuttu, mutta sen nimitys ja genren laajuus ovat jääneet paitsioon. Oiva suomennos voisi olla vaikkapa vedätysmainonta.

Kyseessä on mainostuotannon alalaji, jota tehdään aprillipäivän ja piilokameraohjelmien hengessä – pahaa aavistamaton uhri (tai pahaa aavistamatonta uhria esittävä näyttelijä) altistuu brändivetoiselle hämäykselle ja tallentuu videolle. Pieni ryhmä kokee itse tilanteen, mutta taltio pistetään vaikkapa Youtubeen.

Parasta on, jos prankster-mainos pystyy pelkän hauskuuttamisen lisäksi tuomaan myös tuotteen ja sen edut selkeästi esiin. Joskus karullakin tavalla:

Tekoälykysymys

Kuva: Pietinen / Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0)
Kuva: Pietinen / Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0)

Turingin testillä mitataan tekoälyä, tarkemmin ottaen tietokoneen ohjelmiston ihmismäisyyttä. Ajatuksena on, että kokonaisuus on älykäs jos sen vastauksia ei erota ihmisvastauksista.

Toistaiseksi yksikään taho ei ole pystynyt tähän virallisesti. Saavutuksesta ja siihen liittyvästä Loebnerin palkinnosta on kylläkin kisattu aktiivisesti jo vuosikymmenet. 100 000 dollarin rahapotti ja kultamitali odottavat edelleen ottajaansa.

Valitettavasti riittävän vakuuttavaksi toteutukseksi ei taida riittää kolmevuotiaan kyselyikäisen tasoinen tekoäly, jollaisen tuottamiseen periaatteessa kykenen:

10 INPUT “SANO JOTAIN”; A$
20 PRINT “MIKSI”
30 GOTO 10

Ohjelman toimivuuden voi muuten testata selaimessa toimivalla Commodore 64 -emulaattorilla.