Kuntien terveysmenoihin menee rahaa enemmän kuin olisi varoja. Ymmärrän että rahaa täytyy säästää, ellei veroja tohdita korottaa. Säästämistoimia näyttää olevan toteuttamassa kuitenkin joukkio, jonka logiikkaa en ymmärrä loppuun asti – en etenkään inhimillisen kärsimyksen näkökulmasta.
Näin yleisesti käytetty säästämisen malli tuntuisi kuitenkin toimivan:
Henkilö X:llä on oire ja hän hakeutuu julkisen terveydenhuollon piiriin.
A) Tutkitaan oire kunnolla kolmella rahalla:
B) Annetaan Burana-resepti yhdellä rahalla ja toivotaan että oire menee ohi itsekseen:
Säästettiin kaksi rahaa:
Henkilö tulee kuitenkin myöhemmin uudestaan lääkäriin, koska oire ei ole helpottanut.
A) Tutkimukset ja hoitotoimet tehtiin oireen ilmaantuessa ja ajallaan. Vaiva hoituu kaikkien osapuolien kannalta helpommalla. Kuluu yhteensä 20 rahaa:
B) Tutkimukset jätettiin ns. herran haltuun ja sairaus pahenee. Koska ihmisiä ei lain mukaan saa suoranaisesti ottaa hengiltä ja lääkäreitäkin velvoittaa jollain tasolla Hippokrateen vala, aloitetaan hoitotoimet. Tässä vaiheessa kuluukin jo 60 rahaa ja riskit ovat kertaluokkaa suuremmat:
Myöhäisen hoidon takia menetetään 40 rahaa (ellei peräti potilaan henkeä):
Mutta toisaalta! Jos potilas kuolee hoitoprosessin aikana, niin eipähän tule enää jatkossa Burana-reseptejä vonkumaan. Nolla rahaa.