Monimutkaisuudella ette pitkälle pötki

Nokia E51
Kuva: Are Sjøberg/Flickr (CC BY 2.0)

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Lauri Malkavaara kirjoitti kirjeen Nokialle vuonna 2008 saatuaan uuden työpuhelimen ja petyttyään sen käytettävyyteen. Viime lokakuun numerossa kirjemuotoinen juttu julkaistiin uudelleen, kenties hieman jälkiviisastellen.

Mikä siinä sitten mätti?

RTFM

Alkuun pääsemiseen tarvitaan manuaali, eli käyttö ei ole mitenkään intuitiivista. Jo vuonna 2008 käytössä ollut iPod Touch tarjosi vertailukohdan, joka korosti E51:n käytön kankeutta. Kuinkahan moni iKäyttäjä on huhuillut manuaalin perään perusasioita suorittaakseen? Tuskin kovin moni.

Tyrkytystä ja alamenun alamenun alamenun alamenu

Laite tyrkyttää jatkuvasti toimintoja, joita sillä voisi tehdä. Tämä viestien tulva omasta älypuhelimesta tuntuu vähän turhauttavalta. Metelin pitäminen ei edistä niiden ominaisuuksien käyttöä, joita käyttäjä ensisijaisesti pyrkii tekemään, vaan heikentää pääsyä myös niiden oleellisten äärelle. Lisäksi tärkeätkin toiminnot on upotettu pahimmillaan jopa viiden menutason alle. Toimittajan sanoin: “Umpimähkään etsimällä todennäköisyyteni löytää oikea nappula olisi siis ollut 1/120000. Ja etsintä olisikin ollut lähes umpimähkäistä, koska nappuloiden nimistä ei juuri ollut apua.”

Ainoa joka mukautuu, on käyttäjä

Laite ei mukaudu käyttäjän toimiin. Tai sitten mukauttaminen vaatisi vierailuja viidennen menutason kuudennessa kohdassa. Esimerkiksi viestiä lähetettäessä käyttäjältä kysytään joka kerta, minkä tyyppisestä viestistä mahtaa olla kyse, vaikka ennestään lähetetyistä viesteistä 99,9% olisi ollut tuiki tavallisia tekstareita. Tällainen hidastaa suoriutumista ja ärsyttää.

Mutta sehän oli vain vanha puhelin

Samat asiat pätevät moneen muuhunkin paikkaan ja tilanteeseen, kuten verkkosivustoihin, joiden tekijöillä on ollut tavoite hukassa. Kaikkea on läjäpäin, mutta ydintä on vaikea hahmottaa. Lisäksi ne lukuisat menutasot… Eikä sekavaa käyttäjäkokemusta välttämättä helpota myöskään sivuston sisäinen mainonta – se kun perustuu usein käyttäjän tarpeiden arvailuun ja on oikeastaan monimutkaisen ja silppumaisen rakenteen korjaamista lisäsilpulla.

Tarinan opetus pätee siis edelleen ja laajalla rintamalla: monimutkaisuudella ette pitkälle pötki.

Kyllä, luen tilaamiani lehtiä joskus pienellä viiveellä. Onneksi lokakuun Kuukausiliite ei ollut kuitenkaan väljähtynyt odotellessaan.