Supertähden johtamisvinkit

Talentumin Fakta-lehdessä oli tovi sitten esittelyssä mainioita ja menestyksekkääksi osoittautuneita johtamisoppeja, joiden takaa löytyy Supercellin supertähti Ilkka Paananen. Start-up -herätyskokouksesta poimitut opit kuulostivat kaikki kannatettavilta, mutta kolme pointtia nousi ylitse muiden ja haluaisin näiden oppien leviävän laajemmallekin.

1. Johtajalla on vähiten vaikutusvaltaa:

Toimarin tehtävänä on koota tiimit pätevistä tekijöistä ja antaa huolella valitun joukon hoitaa homma kotiin. Valta on ensisijaisesti tiimeillä, sitten asiakkailla. Välissä sählääminen ei siis kannata.

2. Epäonnistu nopeasti:

Tietysti ideoihin pitää uskoa. Mutta fakta on, että etenkin pelialalla epäonnistumisprosentti on korkea. Kannattaa epäonnistua siis nopeasti ja pienillä investoinneilla! Toisaalta kuolleistakin projekteista on hyötyä, kun niistä otetaan opiksi, ja oppi jaetaan organisaatiossa myös muille.

3. Sano ei:

Paananen on kertonut saavansa “uskomattomia ehdotuksia”, joista useimpiin on vastattava kieltävästi. Menestys ja tunnettuus imaisevat kaikenlaisia ehdottelijoita vanaveteen, joten joka inahdukseen ei missään nimessä ole tarvetta reagoida. Harkiten eteenpäin ja homma pysyy lapasessa.