Naistenpäivänä 8.3. Helsingin yliopiston kirjasto, Kiasma ja Wikimedia Suomi ry järjestivät osallistavassa ja yhteisöllisessä hengessä Sata naista Wikipediaan -tapahtuman.
Kaisa-kirjastossa pidettyyn tapahtumaan osallistui kaikkiaan kymmenen museota, kirjastoa ja arkistoa pääkaupunkiseudulta sekä satakunta vapaaehtoista wikittäjää. Osallistujamäärällä mitattuna kyseessä onkin kaikkien aikojen suurin Wikipedian muokkaustapahtuma Suomessa.
Tapahtuman aikana työstettiin noin kahdeksankymmentä artikkelia suomalaisista naisvaikuttajista ja korjattiin näin pieneltä osin sukupuolivinoumaa maailman suosituimmasta tietosanakirjasta.
Perinteisesti organisaatiot ovat tehneet tuotteensa ja tuotoksensa suljetussa ympäristössä oman asiantuntijajoukon kesken. Tarpeet ja mahdollisuudet ovat nyt kuitenkin toiset ja osallistaminen on tullut varteenotettavaksi toimintamalliksi entistä useammalle taholle, josta Wikipedia-tapahtumat toimivat hyvänä käytännön esimerkkinä.
Organisaatioiden ulkopuolella on miljoonia käsiä ja sydämiä, valmiina luovuttamaan osaamisensa ja työpanoksensa yhteiseen käyttöön – myös osana organisaatioiden toimintaa. Toisaalta organisaatiot sekä niiden työntekijät ovat osa kasvavaa verkostoa. Tätä myötä toiminnan skaala kulkee kohti suurempaa ja vaikuttavampaa – ainakin muistiorganisaatioiden osalta.
Lue lisää:
Sata naista Wikipediaan –projektisivut
Kiasma-blogi: Naistenpäivänä sata naista Wikipediaan