Vanha vai vanhentunut käytäntö?

Sanomalehtipino. Kuva: Piotr Bizior
Kuva: Piotr Bizior

Sanomalehdet ovat olleet iät ja ajat pienen lakanan kokoisia taittelutehtäviä. Tämä broadsheet-koko on epäkäytännöllisyytensä lisäksi myös painoteknisesti hintava pienempään ja näppärämpään tabloid-formaattiin verrattuna. Miksi ihmeessä broadsheet-lehtiä on tehty näin kauan? ”Koska asiakkaat tahtovat” ja ”Laatulehdet nyt vaan ovat broadsheet-kokoisia”, sanovat lehtitalot.

Broadsheet-formaatin käyttö kumpuaa kuitenkin 1700-luvun alusta, jolloin brittihallitus keksi verottaa sanomalehtiä sivumäärän mukaan. Lehtitalojen vastaus tähän oli suurentaa sivukokoa ja näin olleen pienentää verotettavien sivujen määrää. Vaikka verosta luovuttiin 1800-luvun puolivälissä, suuren sivukoon käyttö jatkui vakiintuneena käytäntönä…

Brittiläinen Independent lähti lopulta, 2000-luvun alkupuolella, laatujulkaisuiden saralla mukaan tabloid-kokeiluun ja sai painavaa todistusaineistoa vuosisataista käytäntöä vastaan. Levikki kasvoi ja osoitti vallinneiden formaattikäytäntöjen perusteettomuuden.

Myös 1700-luvun puolelta saakka pantua Guinness-olutta leimaa verotekninen modifikaatio. Guinnessin panimon perustaneen Arthurin poika Arthur II Guinness äkkäsi 1800-luvun puolivälissä oluen verotuksesta oivan porsaanreiän: Veroa ei maksettu lopputuotteen alkoholimäärän mukaan, vaan mäskiin käytetyn mallasmäärän mukaan. Niinpä Guinnessin reseptiä muokattiin siten, että mäski tehtiin veronalaisen maltaan lisäksi verovapaasta mallastamattomasta, tummaksi paahdetusta ohrasta.

Samalla sai alkunsa kokonaan uusi oluttyyli, tumma ja kuiva dry stout. Tämä lienee myös keskeinen tekijä Guinnessin olutbrändin menestyksessä – Guinnesshan on edelleenkin se Irlannin myydyin ja kuuluisin olut.

Hyvinä pidetyt käytännöt eivät siis aina ole niitä parhaita käytäntöjä – ehkä kukaan ei ole vain muistanut tsekata viimeiseen sataan vuoteen toiminnan verotusteknisiä taustoja tai muita oleellisia vaikuttimia. Joskus näistä käytännöistä kannattaisi luopua nykyistä tahtia nopeammin (otan tabloid-Hesarin ilolla vastaan), joskus ei ollenkaan (älkää muuttako Guinnessin reseptiä).

Lue lisää parhaiden käytäntöjen soveltuvuudesta ja oluttyyleistä.