Lapsena minulle riitti musiikkigenrejen suhteen kokolailla yksibittinen näkemys: Musiikki on heviä / musiikki ei ole heviä.
Sittemmin olen laajentanut näkemystäni aika moneen suuntaan ja jotkut tuttavistani ovat pitäneet musiikkimakuani jopa linjattomana. Puhtaan linjan pitäminen on tosin puritaaneillekin yhä vaikeampaa, musiikkigenret kun tuntuvat pirstaloituvan uudelleen joka kolmannen uuden julkaisun kohdalla.
Musiikin alalajien moninaisuudesta saa hyvän kuvan uutta Rumba-lehteä ja sen levyarvioita lueskellen. Joskin osa tästä genrevyörytyksestä täytyy sälyttää ironisesti kirjoittavien ja pätemisen tarpeesta kärsivien kriitikoiden niskaan. Joka tapauksessa vastaan tulivat mm. soitinkauppaheavy, laajakaarinen unipop, aavikkoblues, romanialainen eurohumppa, voice-jytke ja doom wop (joka onkin ehkä minigenren sijasta mielentila). Go figure!