Joskus asioiden välillä vallitsee yllättäviäkin yhtäläisyyksiä. Yksi hyvä esimerkki on arkkitehtuurin ja verkkopalvelusuunnittelun välillä ilmenevät analogiat.
Arkkitehtuurin teemalliset teoriat vuosisatojen ajalta ovat pienellä sorvauksella sovitettavissa netin lyhyempään ja pikaisempaan evoluutioon. Verkkopalveluiden suunnittelija voi omaksua hienoja periaatteita jo antiikkisimmistakin arkkitehtuuridokumenteista, joissa mainitaan muun muassa käytännöllisyys ja miellyttävyys. Useat tuoreemmatkin arkkitehtuurin aikakaudet ja tyylisuunnat tarjoavat varsin mukavasti vertailupintaa visuaalisesti painottuneeseen verkkoviestintään.
Keskiaika
Keskiajalla luostarilaitos oli rakennuttajana varsin keskeinen. Tuon ajan rakentamisohjeistukset olivat yleensä mallia: “Tehdään vanhan mallin mukaan.” Kun siis seuraavan kerran ehdotat tällaista toimintatapaa, edustat suunnittelun keskiaikaa. Yleensä insinöörimäinen lähestymistapa on kuitenkin designin puolesta keskiaikaista skolastikkojen tyyliin: “Makuasioista ja väreistä ei kannata keskustella” (lat. de gustibus et coloribus non disputandum).
Klassinen muoto-oppi ja renessanssi
Renessanssin aikoihin pantiin eniten painoa rakennusten pintakoristeluun, joka olikin noihin aikoihin arkkitehtien tavanomainen tehtävä. Näin ovat toimineet myös www-suunnittelijat jo pitkään, yleensä ylemmältä taholta saapuneen ukaasin jälkeen, jossa vaaditaan sivuille “jotain kivaa”. Pintakoristeluun joudutaan turvautumaan usein myös vanhoja sivustoja uudistettaessa. Siinä missä lukuisia myöhäiskeskiajan vaatimattomia kirkkoja ja asuintaloja oli modernisoitava siten, että edes niiden ulkopuoli saataisiin edustavaan asuun, tehdään nykyisin myös vanhoille verkkosivuille usein toimenpiteitä samoista lähtökohdista.
Konstruktioteoria
Nykyarkkitehtuurissa konstruktioteorian vaikutus näkyy selvimmin suurimmissa rakennuksissa, kuten monissa urheilu- ja näyttelyhalleissa sekä silloissa – Niissä lujuusoppi on usein muodon perustana. Verkkopalveluiden yhteydessä lujuusopin vastine voidaan löytää taustalla pyörivästä ohjelmistosta ja isosta kasasta rautaa tai skaalautuvasta pilvipalvelusta – eli kestääkö järjestelmä käyttäjien massan ja onko toiminnallisuus kunnossa käyttäjäpiikkienkin aikaan.
Funktionalismi
Funktionalismissa rakennuksen funktio saneli lähtökohdat ja itse asiassa loputkin vaiheet. Huomioon otettiin vain määritellyt fyysiset vaatimukset, etenkin mitoitus. Käyttäjien psyykkinen puoli unohdettiin ja myös “kauneus” määriteltiin funktion pohjalta, esimerkiksi siten että se on sama kuin hyvä käytettävyys tai korkea valmistuksen laatu. Tämän teorian verkkovastinetta pohtiessa mieleen nousee väkisinkin Jakob Nielsenin johtama käytettävyyskoulukunta. Kaikenlainen koristelu ja kikkailu on siis turhuutta! Suomen oma guru Alvar Aalto on myös huomioinut pelkistetyn funktionalismin puutteet lausumalla: “Tekninen funktionalismi on oikeassa vain jos se laajennetaan käsittämään myös psykofyysistä aluetta.”
Järjestelmärakentaminen esivalmisteisista osista
Otetaan joukko nettisivuja ja tutkitaan hetki, niin helposti sivujen rivistö alkaa muistuttamaan elementtitalojen rypästä tylsyydessään ja samankaltaisuudessaan. Tämän koulukunnan johtoajatuksena kun on taloudellisen tuottamisen nimissä saada mahdollisimman vähän vaihtelua valmistettaviin tuotteisiin. Rakennukset suunnitellaan niin, että ne voidaan mahdollisimman pitkälle koota samanlaisista elementeistä. Elementtien pitäisi olla vakiomittaisia ja niiden vaihtelu sellaista, ettei siitä tule tuotannossa ongelmia. Tuotantotaloissa tämä malli on otettu kovassa kilpailutilanteessa vastaan avosylin, toisinaan liiankin sumeilematta. Kaikki komponentit grafiikoita myöten löytyvät joillain nettifirmoilla valmiista noutopöydästä. Valmista jälkeä syntyy vartissa – valitse vain haluamasi palikat ja toivo ettei kilpailijasi valinnut samoin.
Postmodernismi ja dekonstruktio
Lopulta postmodernismi ja dekonstruktio tulivat paikalle pelastamaan maailman liian yksinkertaiselta laatikkoarkkitehtuurilta, mutta taaskaan ei vältytty yliampuvilta toteutuksilta. Tuotetta ei välttämättä tehdäkään enää käyttäjille vaan kriitikoille, kollegoille ja kilpailuja varten. Parhaimmillaan postmodernin vanhoista kaavoista murtautuminen ja ristiriitaisuuksia pelkäämätön asenne tuovat kuitenkin tarvittavia uusia tuulahduksia, mikä on sopivina annoksina hyvinkin suositeltavaa.
Erilaisista suunnitteluperiaatteista jauhaminen onkin hyvä lopettaa amerikkalaisen postmodernisti Robert Venturin mielestäni varsin osuvaan lausahdukseen: “Mestarin tuntee siitä, että hän osaa rikkoa sääntöjä.”
Lähdeaineisto:
Pentti Routio: Tuote ja tieto, Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki.