Täydellinen pasta on kaunis asia. Harmi kyllä sitä saa aniharvoin. Helsingin ravintoloissakin hyvän pastan löytäminen alkaa nykyään olla harvinaista. Yleensä eteen lötkähtää ylikypsää, yliöljyistä tai kastikkeista ja maultaan tasapaksua tavaraa. Anteeksi, mutta näin kyllä oikeasti on. Jatka artikkeliin Paasausta pastasta
Kuukausi: maaliskuu 2012
Kengät
Oma kenkäsuhteeni alkoi äng-äänteen opiskelusta ensimmäisellä luokalla, mikäli aiempaa opettelua kengännauhojen kanssa ei lasketa. Ymmärsin kyllä miten ääntäminen periaatteessa toimii, mutta kapinoin ääntämistä vastaan. Vasta tukiopetuksessa myönnyin ääntämään ännän ja geen yhteenliittymän oikein, eli kengät lausutaan kengät eikä ken-gät tai ken-nät – kyllähän te tiedätte. Taas näitä sääntöjä jotka eivät ole loogisia loppuun saakka. Jatka artikkeliin Kengät
Suomen kansan sananlaskuja
Näillä mennään. Tai mentiin ainakin siihen aikaan, kun ei ollut vielä tosi-tv:tä, kvartaalitaloutta, kannustinloukkuja tai muita turhanpäiväisiä kotkotuksia. Jumala ja nöyrä työteliäisyys riittivät. Jatka artikkeliin Suomen kansan sananlaskuja
Matkarauhaa
Meno pääkaupunkiseudun julkisissa liikennevälineissä yltyy ajoittain siihen pisteeseen että jopa kaltaiseni velkainen vihreä harkitsee hankkivansa oman auton. Ylikalliit huoltokäynnit ja ilmastonmuutos saattavat kokemuksena voittaa osallistumisen levottomaan rähinöintiin. Jatka artikkeliin Matkarauhaa
Vessa laadun mittarina
”Toimii kuin junan vessa” on menneen maailman sanonta. Joka ikisessä VR:n junassa on joku vessa jumissa, olipa kyse IC:stä tai Pendolinosta. Lähijunassa en ole uskaltanut edes testata. Jatka artikkeliin Vessa laadun mittarina