Joskus asioiden välillä vallitsee yllättäviäkin yhtäläisyyksiä. Yksi hyvä esimerkki on rakennusarkkitehtuurin ja verkkopalvelusuunnittelun välillä ilmenevät analogiat.
Arkkitehtuurin teemalliset teoriat vuosisatojen ajalta ovat pienellä sorvauksella sovitettavissa netin pikaisempaan evoluutioon. Verkkopalveluiden suunnittelija voi omaksua hienoja periaatteita jo antiikkisimmistakin arkkitehtuuridokumenteista, joissa mainitaan muun muassa käytännöllisyys ja miellyttävyys. Useat tuoreemmatkin arkkitehtuurin aikakaudet ja tyylisuunnat tarjoavat varsin mukavasti vertailupintaa verkkopalvelusuunnitteluun.
Keskiaika
Keskiajalla luostarilaitos oli rakennuttajana varsin keskeinen. Tuon ajan rakentamisohjeistukset olivat yleensä mallia: “Tehdään vanhan mallin mukaan.” Kun siis seuraavan kerran ehdotat tällaista toimintatapaa, edustat suunnittelun keskiaikaa. Yleensä insinöörimäinen lähestymistapa on kuitenkin designin puolesta keskiaikaista skolastikkojen tyyliin: “Makuasioista ja väreistä ei kannata keskustella” (lat. de gustibus et coloribus non disputandum).
Klassinen muoto-oppi ja renessanssi
Renessanssin aikoihin pantiin eniten painoa rakennusten pintakoristeluun, joka olikin noihin aikoihin arkkitehtien tavanomainen tehtävä. Näin ovat toimineet myös www-suunnittelijat jo pitkään, yleensä tilaajan taholta saapuneen ukaasin jälkeen, jossa vaaditaan sivuille “jotain kivaa”. Pintakoristeluun joudutaan turvautumaan usein myös vanhoja sivustoja uudistettaessa. Siinä missä lukuisia myöhäiskeskiajan vaatimattomia kirkkoja ja asuintaloja oli modernisoitava siten, että edes niiden ulkopuoli saataisiin edustavaan asuun, tehdään nykyisin myös verkkosivuille usein toimenpiteitä samoista lähtökohdista.
Konstruktioteoria
Nykyarkkitehtuurissa konstruktioteorian vaikutus näkyy selvimmin suurimmissa rakennuksissa, kuten monissa urheilu- ja näyttelyhalleissa sekä silloissa – Niissä lujuusoppi on usein muodon perustana. Verkkopalveluiden yhteydessä lujuusopin vastine voidaan löytää vaikkapa taustalla pyörivästä ohjelmistosta ja skaalautuvista pilvipalveluista – eli kestääkö järjestelmä käyttäjien massan ja onko toiminnallisuus kunnossa tiukemmissakin olosuhteissa.
Funktionalismi
Funktionalismissa rakennuksen funktio saneli lähtökohdat ja itse asiassa loputkin vaiheet. Huomioon otettiin vain määritellyt fyysiset vaatimukset, etenkin mitoitus. Käyttäjien psyykkinen puoli unohdettiin ja myös “kauneus” määriteltiin funktion pohjalta, esimerkiksi siten että se on sama kuin hyvä käytettävyys tai korkea valmistuksen laatu. Tämän teorian verkkovastinetta pohtiessa mieleen nousee Jakob Nielsenin johtama käytettävyysvalistus vuosien takaa. Suomen oma guru Alvar Aalto on puolestaan huomioinut pelkistetyn funktionalismin puutteet lausumalla: “Tekninen funktionalismi on oikeassa vain jos se laajennetaan käsittämään myös psykofyysistä aluetta.” Käyttäjäkokemus siis kunniaan.
Järjestelmärakentaminen esivalmisteisista osista
Kun otetaan joukko nettisivuja ja tutkitaan hetki, niin helposti sivujen rivistö alkaa muistuttamaan elementtitalojen rypästä samankaltaisuudessaan. Tämän koulukunnan johtoajatuksena onkin saada mahdollisimman vähän vaihtelua valmistettaviin tuotteisiin. Rakennukset suunnitellaan niin, että ne voidaan mahdollisimman pitkälle koota samanlaisista elementeistä. Elementtien pitäisi olla vakiomittaisia ja niiden vaihtelu sellaista, ettei siitä tule tuotannossa ongelmia. Toimittajapuolella tämä malli on otettu tietenkin vastaan avosylin, mutta toisinaan liiankin sumeilematta. Kaikki komponentit grafiikoita myöten saattavat löytyä noutopöydästä ja valmista jälkeä syntyy vartissa – valitse vain haluamasi palikat ja toivo ettei kilpailijasi valinnut samoin.
Postmodernismi ja dekonstruktio
Lopulta postmodernismi ja dekonstruktio tulivat sekoittamaan pakkaa ja murtamaan ns. laatikkoarkkitehtuurin kaavoja, mutta ohessa on saattanut syntyä myös jokunen yliampuva toteutus,. Tuotetta ei välttämättä tehdäkään enää käyttäjille vaan kriitikoille, kollegoille ja mainoskilpailuja varten. Uniikit ideat voivat luoda parhaimmillaan uusia konventiota, mutta joskus vanha tapa on jo niin vakiintunut, että sitä ei kannata muuttaa. Kun joku suunnittelee vaikkapa oven (tai navigaation) uudella konseptilla, niin kaikki eivät sitä välttämättä ensiyrittämällä osaa käyttää.
Erilaisista suunnitteluperiaatteista jauhaminen onkin hyvä lopettaa amerikkalaisen postmodernisti Robert Venturin mielestäni varsin osuvaan lausahdukseen: “Mestarin tuntee siitä, että hän osaa rikkoa sääntöjä.” Mutta ne säännöt, ne kannattaa tuntea ainakin pääpiirteissään.
Lähdeaineisto:
Pentti Routio: Tuote ja tieto, Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki.