Liiketoiminta- ja ICT-valmiuksien kehittäminen on nähty pitkään jossain määrin erillisinä polkuina. Sittemmin näiden väliin on muodostunut viestinnällisesti vahva digiulottuvuus, joka on pitkähkön siirtymäajan myötä lähentänyt siiloutuneita toimintoja ja auttanut yhteisen fokuksen löytämisessä. Vanhan koulukunnan IT onkin muuttanut matkalla muotoaan ja integroitunut oleellisesti organisaation toiminnallisiin kokonaisuuksiin.
Malli IT-alan aikakausista* kuvaa hyvin edellä kuvattua pitkää kehityskulkua, jossa on kuljettu wanhan ajan järjestelmäkeskeisyydestä nykyiseen lähes kaikkia koskettavaan sisältökeskeisempään aikakauteen.
Järjestelmäkeskeisellä aikakaudella tietokoneet olivat isoja ja kalliita ja niitä omistivat vain harvat ja valitut tahot. Yritykset ja julkishallinto perustivat yhteisyrityksinä laskentakeskuspalveluita täyttämään tarpeitaan taloudellisesti järkevällä tasolla. Laskentaosasto oli ytimestä etäällä oleva tukitoiminto.
Tietotekniikan kehitys kompaktimpaan muotoon 80-luvulla siirsi toimintoja omille ATK-osastoille, jolloin alkoi henkilökohtaisen tietojenkäsittelyn aikakausi. Johtokin kiinnostui saavutettavamman tietotekniikan mahdollisuuksista kilpailuetua tuovana tekijänä. ATK-osastot liikahtivat strategiseksi resurssiksi ja ammattilaisten osaamiseen alettiin kiinnittämään huomiota. Aikakausi synnytti myös usein organisaation ulkoreunalla tai ulkopuolella toimivat IT-palvelukeskukset organisoitumismuotona.
90-luvulle saavuttaessa odotukset tietotekniikan tuomasta kilpailuedusta laimenivat hetkellisesti ja oma IT-osasto koettiin monessa paikassa työlääksi ylläpitää. IT-palvelujohtamista haluttiin siirtää entistä hanakammin ulkopuolisiin käsiin ja tämä synnytti edelleen jossain määrin vaikuttavan verkostokeskeisen ajanjakson. Toimittajayritykset ottivat vastuun, tai ainakin osavastuun, ja asiakkaat lukittiin yksityiskohtaisin sopimuksin nauttimaan määrätystä palvelutasosta.
Viime vuosina on todistettu siirtymää sisältökeskeiseen aikakauteen, jonka keskeisenä tunnusmerkkeinä ovat teknologian arkipäiväistyminen ja helppokäyttöiset palvelut, jotka ovat pitkälti jokaisen ulottuvilla: tekniset rajoitteet eivät enää yksinään sanele sitä miten tieto liikuu ja on luotavissa, olipa se sitten tekstiä, kuvaa tai videota. ICT-palvelutalot korostavat palveluliiketoimintaa ja ohjelmistot sekä alustat hankitaan (pilvi)palveluina. Kappaletavarasta on siirrytty laajempiin palvelukonsepteihin, joissa servoista ja rupeleista tai muusta vastaavasta teknisestä jargonista puhutaan enää hyvin vähän.
Moni palveluntarjoaja on myös entistä useammin erikoistunut tiettyyn osuuteen laajenevasta digikakusta, jolloin ostaja on pakotettu kokoamaan oma kokonaisuutensa useammalta luukulta. Palveluita hankkivat asiakkaat joutuvatkin käytännössä hallinnoimaan digipalveluja tuottavaa verkosto-organisaatiota. Verkostomaisuus näkyy myös organisaatioiden sisäisessä toiminnassa.
Digiolevaisuuden painopiste onkin muuttunut tietotekniikan hallinnoinnista tiedon hallinnaksi. Lisäksi tiedon tuottaminen ja kuluttaminen ovat lähes jokaisen toimenkuvassa mukana tavalla tai toisella. Ja minkä lisän tähän tuokaan jokaisen selaimessa asuva tekoäly eri muodoissaan.
Digivalmiuksien kehittäminen ei kuulukaan enää yksinomaan aa-tee-koo-ammattilaisten leiviskään. Kun erilaiset prosessit ovat jo syntyessään digitaalisia, tarvitaan niiden kehittämiseen myös liiketoiminnan tuntevien ammattilaisten osaamista ja uutta kokonaisvaltaisempaa tekemisen kulttuuria. Verkostomainen toiminta nostaa myös yhteistyö- ja vuorovaikutusosaamisen oleelliseksi kyvykkyydeksi – jota ei siiloutuneessa organisaatiossa ole aina helppoa toteuttaa. Siksipä iloitsenkin vahvasta tekemistä limittävästä ja kirittävästä yhteistyöstä oman talomme ICT-tiimin kanssa.
*Salmela et al.: Ketterän organisaation IT