Ketterän ohjelmistokehityksen metodi Extreme programming (XP) tarjoaa rutkasti hyviä periaatteita, joita voi soveltaa laajemminkin, vaikka muodikkaammat menetelmät ovatkin jyränneet sen alleen.
XP:lle ominaisia työskentelytapoja ovat esimerkiksi pariohjelmointi, testivetoinen kehitys ja yksinkertaisuuden korostaminen: Tee yksinkertaisin mahdollinen toimiva toteutus, laadukkaasti ja rönsyilemättä.
Vähemmän ei ole enemmän vaan se mitä pitääkin
Toteutusprojektien tiimellyksessä saattaa herätä kiusaus pienten varmistelujen laatimiseen. Ehkä tulevaisuutta ajatellen olisi hyvä vastata myös tähän ja tuohon asiaan… On kuitenkin riskialtista panostaa monimutkaisuutta lisääviin ominaisuuksiin, jotka ehkä ja vain ehkä tulevat tarpeeseen, varsinkin jos ne tehdään oikeasti tarpeellisen työn kustannuksella.
XP-metodologia tuottaa sen sijaan systeemejä, joita on helppo muuttaa tarpeita vastaaviksi nimenomaan yksinkertaisuutensa takia. Jos pitää toteuttaa pyörä, niin toteutetaan pyörä, ei neliötä, kolmipyörää tai muuta ylimääräistä. Pyörästä on kuitenkin helppo rakentaa eteenpäin, kun toteutus kehittyy.
Arvailu johtaa helposti tulokseen, jossa toteutus ei olekaan synkronissa myöhemmin ilmaantuvan todellisen tarpeen kanssa. Ilmiö koskee kaikkea muutakin tekemistä, jota ei ohjaa aito tarvelähtöisyys.